|
| TILKKUTYÖKURSSIN NÄYTTELY Orivedellä 26.5. - 5.6.2009 |
25.04.2009 |
Oriveden Seudun kansalaisopistossa on jälleen kuluvan kauden aikana kokoontunut innokas ryhmä tilkkuilijoita. Taitavasti ja luovuutta käyttäen on syntynyt värikkäitä ja kauniita tilkkutöitä erilaisin menetelmin. Perinteisiä menetelmiä on yhdistetty uusiin työtapoihin ja töitä on valmistunut moneen käyttötarkoitukseen. Valitettavasti osa töistä on mennyt jo joulu- tai muina lahjoina eteenpäin. Mutta silti löydät näyttelystä sängynpeittoja, seinävaatteita, keinutuolinmattoa, pöytäliinoja, laukkuja, tyynyjä ym.
Kauden ohjelmassa on ollut mm. kasvipainanta- ja vehnäjauhoreservivärjäystä, kaitaletekniikkaa, kuutiota eri keinoin, paperitekniikkaa ja Eleanor Burnsin oppeja. Hirsimökkiäkään ei ole unohdettu. Viime kaudella tehtyjä aurinkovärjäyskankaita löytyy myös näyttelyn töistä. Tilkkuja on yhdistelty käsin ja koneella. Tekijät ovat kokeilleet erilaisia tilkkutyön kerrosten yhdistämistapoja. Tikkauksissakin on käytetty iloista irroittelua ja luovuutta. Kokeilevaa käsityötä parhaimmillaan!
Näyttely kannattaa käydä katsomassa!
Tilkkutyökurssi jatkunee ensi kaudella ja aloittelevat tilkkuilijatkin ovat ehdottomasti tervetulleita joukkoon. Vaarana tilkkutyössä on kyllä se, että siihen voi "hurahtaa"!
Pirjo Auvinen
kurssin ohjaaja
|
|
|